Kirjoittanut: YS
Pohjois-Suomi ja samalla kirjoittajan kotiseutu saivat keskiviikkona paksun lumipeitteen. Mitä kaikkea ensilumi meissä herättääkään?
Vieraana omalla maalla.
Vieraana omassa kehossa.
Lumen koskettaessa maata ensimmäistä kertaa tunnen viileän ja lämmön etäisyyden.
Hoitava vihreys peittyy.
On kipeäksi ahdistukseksi muuttunut hämmennys omasta olemassaolosta. Jatkunko ollenkaan yli syksyn, läpi lumisateiden ja pimeyden ?
Talvinen katse on kääntynyt sisäänpäin ajatuksiin.
Kuka minä olen ?
Ihmiset ympärilläni näyttäisivät hyvin sopivan samaan maailmaan. Satunnaisetkin kohtaamiset, jopa vihamieliset, ovat kuin samasta kuvaelmasta.
Olen tätä todistamassa, mutta kuka minä olen ?
Perheet, kylät ja kaupungit näyttävät elävän yhdessä kuin jostain sanattomasta sopimuksesta.
Metsä järven rannalla pitää yhtä veden kanssa, joka tietää tuulen ja kylmän.
Kuka näkee minut ja kuuntelee sydämen lyönnit ?
Voiko ihmisten maailmassa turvallisesti päästää näkyville yksinäisyytensä ?
Voiko hyväksyvä, valoisa katse lämmittää palelevaa ?
Voisiko joku seurata ihastuksella ja kiinnostuksella itsestäni syntyviä uusia ajatuksia ?
Kun oikeasti tunnen muiden kiinnostuneen huomion, voisin elää yhdessä heidän kanssaan.
Jos olenkin etäällä pelokkaissa tiloissa, joku voisi tulla minua odottamaan ja ottamaan vastaan
maailmani laidalla, vastaanottamaan minut muiden joukkoon, sellaisena kuin olen.
Yrjö Säävälä
